Mäntymäen Luomutila
Mäntymäen tilalla on pitkä historia ja Latostenmaan suvulla on juuret syvällä Palopuron maaseudulla, sillä tilalla eletään jo viidennessä polvessa.
Mäntymäen tilan historia >> Tilan peltoja on viljelty jo pitkään luonnonmukaisesti, ja me haluamme osaltamme pitää suomalaista maaseutua elinvoimaisena - kestävällä tavalla, jotta myös tulevilla sukupolvilla meidän jälkeemmekin olisi mahdollisuus puhtaaseen luontoon ja ruokaan. Luonnonmukainen kanojen pitäminen meille tarkoittaa sitä, että kanat saavat elää mahdollisimman lajinsa mukaista elämää. Haluamme pitää huolta kanojemme terveydestä ja elinolosuhteista. Ne saavat vapaasti liikkua kanalassa ja pääsevät kesäisin kuopsuttelemaan ja kylpemään ulos ulkotarhaan ja talvisin katettuun talvitarhaansa. Niille tarjotaan myös omilla luomupelloilla viljeltyä rehuviljaa ja raikasta vettä. |